Avainsana-arkisto: menetelmäkortit

Green Care menetelmäkortit tueksi asiakastyötä

Green Care -toimintatavan peruselementit ovat luonto (luontolähtöinen, luontosuhde), toiminta (kokemuksellisuus) sekä yhteisö (osallisuus).

Luontolähtöisillä toimintamuodoilla tarkoitetaan palvelussa käytettävää eläinavusteisuutta, puutarhalähtöisyyttä, maatilatoimintaa tai muuta luontoon perustuvaa toimintamuotoa.

Menetelmällä tarkoitetaan esimerkiksi työkäytäntöä, jossa hyödynnetään luonnon elementtejä ja ympäristöjä tavoitteellisesti.

Green Care -toimintatavan perusedellytykset ovat ammatillisuus ja osaaminen, tavoitteellisuus ja vastuullisuus. Green Care -toimintatapa tarkoittaa, että kaikki kolme peruselementtiä ja kaikki kolme perusedellytystä ovat palveluprosessissa kiinteästi ja suunnitelmallisesti mukana.

Green Care toiminnassa hyvinvointivaikutukset syntyvät luontoon perustuvien toimintatapojen kautta. Vaikuttava, hyvinvointivaikutuksia aikaansaava Green Care toiminta edellyttää luontoympäristön lisäksi ammattitaitoista ohjausta ja tukea asiakkaalle, selkeää vuorovaikutusta sekä asiakkaan tarpeista ja tavoitteista lähtevää suunnitelmallista toimintaa

Green Care toiminnan hyvinvointivaikutukset voivat olla fyysisiä, psyykkisiä sekä sosiaalisia.

Lisätietoja Green Care menetelmistä löydät muun muassa Eeva Kahilaniemen ja Leen Löfin kirjoittamasta Green Care menetelmäoppaasta, johon toiminnalliset menetelmäkortit pohjautuvat. Muistathan aina noudattaa jokamiehen oikeuksia kerätessäsi luonnonantimia harjoitteita varten.

Green Care – menetelmäkortit tarjoavat toiminnallisia harjoitteita luontoavusteiseen työskentelyyn sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille. Korttien harjoitteita voi soveltaa eri asiakasryhmien kanssa sekä sisä-, että ulkoympäristössä. Korteissa kuvataan harjoituksen sisältö, tavoitteet, harjoituksessa käytettävät tarvikkeet sekä muutamia sovelluksia. Kehitä -osioon jokainen voi täydentää haluamiaan uusia ideoita korttien käytölle. Green Care -menetelmäkortit pohjautuvat LuontoLeenan ja Voimatassun tuottamaan Green Care menetelmäoppaaseen. Paketti sisältää 40 valokuvallista menetelmäkorttia.

Kortit on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Saatavilla toukokuussa 2019 Voimatassu &LuontoLeena

Esimakua Green Care menetelmäkorteista:

Hiljaisuuden kuunteleminen

Harjoituksen voi toteuttaa joko sisällä tai ulkona ja sen kesto on noin 10-20 minuuttia.

Harjoitus: Hae luonnosta rauhallinen ja hiljainen paikka. Asetu paikoilleen niin, että siinä on hyvä olla. Voit esimerkiksi nojata puuhun. Sulje silmäsi ja kuuntele hiljaisuutta noin viisi minuuttia. Pohdi tämän jälkeen miltä hiljaisuus tuntui. Mitä ajatuksia hiljaisuus herätti? Mitä opin itsestäni, kun keskityn kuuntelemaan hiljaisuutta? Tehtävän voi halutessaan purkaa muiden osallistujien tai parin kanssa.

Tavoite: Kuuntelemisen ja tarkkaavaisuuden opetteleminen.

Tarvikkeet: Ei tarvita.

Sovella: Voi soveltaa myös sisätiloihin.

Kehitä:


Kirjoittaja on Eeva Kahilaniemi toimintaterapeutti ja yhteisöpedagogi, Elämänmakuista arkea luonnosta blogin perustaja ja Voimatassu -palveluiden luotsaaja.